Minun on niin ikävä sinua, että se tekee minut hulluksi. Tule luokseni, ole niin kiltti. Pelasta minut enkelinkasvoillasi ja kuolemattomalla naurullasi, joka kaikuu sisälläni tyhjänä ja onttona. Kasvosi hämärtvät hitaasti ja en kohta enää muista, miltä siniset silmäsi näyttivät. Älä jätä minua yksin... Minä pyydän. En halua elää ilman sinua. Minä pyydän. Makasit hiljaa liikkumatta maassa, silmät pysähtyneinä ja ruusunpunainen suu kaartuneena kauniiseen, rikkoutumattomaan hymyyn. Vieressäsi kasvoi valkovuokko. Olit niin kaunis, mutta niin rikki ja niin eloton. En koskaan unohda sitä. En anna itseni unohtaa, vaikka se maksaisi henkeni. Ne sadepisarat kylmillä huulillasi, hämärtynyt maailma. Kovaa todellisuutta siitä, kuinka kaikki voi mennä väärin. Ne, jotka ovat kauniita ja todellisia kuolevat ja muuttuvat illuusioksi siitä, että kaikki voi olla hyvin. Toivo on olematon, julma käsite, joka saa ihmiset rakastumaan ja menettämään kaiken. Silti ihmiset jäävät siihen kiinni, joka ainoaan pieneen toivonpilkahdukseen. Typerää. Lyhyt välähdys eilisestä, joku kirkuu ja kaikkialla on vettä. Se kaikki hukuttaa minut. Toivon, että olisin kuollut. Niin kuin minä ja sinä olemme. Lentäisin hiljaa luoksesi ja sulkisin sinut syliini. Toivon niin voivani nähdä sinut. Rakastan sinua. ~Maailman tärkeimmälle ihmiselle~