Istuin yksin ikkunalaudalla ja pidin poskeani ikkunalasia vasten. Se tuntui kylmältä. Henkäisin hiljaa, ympärilläni oli pelkkää hiljaisuutta. Sietämättömän hiljaista. Katsahdin sivusilmällä ulos, kaukana siinsi sateenkaari kimmeltäen kauniisti aamuhämärässä. Tunsin käden olkapäälläni. ''Olet myöhässä'', totesin. En kuitenkaan vihaisena. En kääntynyt katsomaan, kuka se oli. Tiesin sen katsomattakin. Lämmin, ristiriitaisen kalpea käsi laittoi hiukseni korvani taakse. Hentoinen, heikko henkäys kaulallani. Se oli anteeksipyyntö. ''Ei se mitään'', hymyilin. Kuulin kahahduksen, kun lähdit. Niin siinä käy aina, lähdet ja jätät minut yksin hymyilemään ja nauramaan. Haihdut pois kuin kaunis, toteutumaton uni. Kuin jokin, joka ei kuulu tänne. Ja jätät minut. Ja jätät minut. Ja jätät minut. Ja jätät minut... Sateenkaari siinsi edelleen kaukana.