Katsoin ruumistasi lasittunein silmin. Tunteet ja muistot lipuivat silmieni ohi kuin kelaisi filmirullaa takaperin. Kauniita muistoja sinusta ja minusta. Tunsin sydämeni pirstoutuvan lasin lailla, se teki syvän haavan. En kuullut mitään, näkökin alkoi hämärtyä. Tuuli ei enää puhaltanut. ''Olit tuuleni!'', naurahdit ,''joten hymyile...ole niin kiltti. Elä puolestani.'' Mutta sinua ei enää ole, joten miten voisin elää ja hymyillä puolestasi!? Tämä on vain yksi itsekäs tekosyy lisää! Sisäinen minäni seuraa pyristelyäni kylmästi nauraen. Harhailen pimeässä löytämättä ulos. Haluaisin niin nähdä sinut... Painautua syliisi ja itkeä. Sillä sinun sylissäsi olen turvassa. Kaikki pelkoni katoavat kyynelten mukana, kun itken tuskani sinulle. Olet minulle kaikki, mitä tarvitsen. Rakastan sinua.