Harhakuvia

Olen viimeaikoina alkanut näkemään harhakuvia, ihmisiä seinillä kirkumassa. Linssien taakse suljetut tunteet nakertavat sydäntäni. Pyydän, älkää yrittäkö nähdä sydämeeni. Ette ymmärrä kuitenkaan. Sisälläni nauran itselleni. Olen säälittävä, turha ihminen. Vihan ja tuskan aallot jumittuvat kurkkuuni, en pysty sanomaan kipuani ääneen, kirjoitan sen paperille. Älkää yrittäkö koskettaa sydäntäni. Ette saa tuhota sitä jäämuuria, mitä olen koko elämäni rakentanut, pala palalta, tuska tuskalta. Mutta unelmat ovat katoavaisia. Juuri siksi en voi sietää harhakuvia. Unelmani. Aina, kun olen saavuttamaisillani ne, ne luiskahtavat käteni ulottumattomiin. Aina.